Rakkaudenpyörre

Aamu. Herään linnun lauluun ja tunteeseen auringon lämmittävistä säteistä. Ihana, lämmin kesäpäivä on taas edessä. Tunnen onnellisuuden huikaisevan tunteen nousevan itseeni. Taas! Miten ihana tunne se onkaan. Miten energisoiva ja hymyn huulille nostattava. Tässä ihanassa energiassa olen saanut olla jo pitkään. Ja olen siitä äärettömän kiitollinen.

Lähden metsään ja katselen luonnon hiljaista rauhaa. Linnut laulavat, kärpäset surisevat ja puut juttelevat hiljakseen kesäaamun vienossa tuulessa. Kävelen hitaasti nauttien joka solulla jokaisesta askeleesta. Potkaisen kengät jalasta ja tunnen lämpimän maan karhean pinnan jalkapohjien alla. Mitä kaikkea maa onkaan nähnyt ja mitä se voisi minulle kertoa? Mitä viisauksia sillä olisi jaettavana?

Saavun järvenrannalle. Istahdan kalliolle ja katselen lähes tyyntä järveä. Näen joutsenen lentävän korkealla taivaalla. Se tervehtii minua niin kuin joutsenilla on aina tapana. Huikkaan takaisin. Sinä ihana voimalintuni! Kannat minua ja rohkaiset minua tällä unelmamatkallani.

Siinä istuessani ja joutsenta katsoessani jäin miettimään, miten saisin sen kaiken rakkauden ja onnellisuuden tallennettua. Onnellisuuden, tuon käsittämättömän, huikaisevan tunteen, joka nostaa minut leijailemaan jopa niinä hetkinä, joka ulkopuoliselle näyttää lamaannuttavalta.

Onnellisuus on muuttanut takaisin minuun. Se asuu sisälläni ja voi hyvin. Onnellisuus oli jossakin vaiheessa hukassa ja kadoksissa. Mutta juuri niiden hukattujen vuosien ansioista osaan arvostaa tätä hetkeä ja tunneta.

Minulle onnellisuus ei ole kenenkään antamaa, eikä se tule ulkoisista tekijöistä. Ei autonmerkistä, tittelistä, asemasta, omaisuudesta, vaan se nousee minusta itsestäni, sisältäni. Se kumpuaa hyvästä olosta, elämänkolhuistani sekä siitä, että saa olla oma itsensä, eikä tarvitse pelätä mitään tai ketään. Voi jälleen rakastaa ja hyväksyä kaikkea ja kaikkia, myös itseä. Voi auttaa muita, nauttia elämästä ja kurkotella unelmia. Ja olla kiitollinen ihan jokaisesta hetkestä, mitä elämä on tuonut ja tuo.

Tästä kaikesta syntyi uusin korusarjani Rakkauden pyörre ja jälleen kerran upea sanataiteilija Markus Mäkelä sai sanoitettua korun tarinan upeaan runoon.

• Annukka

 

Rakkaudenpyörre

 

Äärettömyyden edessä

olen yksin –ja silti koen ykseyttä!

Aistin kaiken elävän ympärilläni

tunnen olevani tärkeä osa kaikkeutta

ja kommunikoin rakkauden kielellä

 

Maadoitan itseni routaiseen maahan

ja tunnen kuinka Äiti maa puhdistaa sieluni sameat syvänteet

ja lempeästi ravitsee riutunutta ruotoani

Virityn vastaanottamaan lempeää maan energiaa

keskuskristallin ikiaikaista viisautta

 

Haavemaailmasta ammennan voimaa unelmilleni

ja vapautan haavelintuni lentoon kuin uljaan joutsenen!

Vakaasti unelmat nousevat energiapyörteitä synnyttäen nousukiitoon

ja minä seuraan välimatkan päästä unelmieni etenemistä.

Tiedän, luotan ja päästän irti

-hymyillen

©Markus Mäkelä